Hyppää sisältöön

Viisi vuotta puolueiden välistä demokratiayhteistyötä

Demokratia vakauttaa yhteiskuntaa. Demo ry:n juhlaseminaarissa 16.2. demokratiatukea tarkasteltiin oleellisena osana rauhanrakennusta ja konfliktinehkäisyä. Demokratiaa tukemalla ennaltaehkäistään tehokkaasti uusien konfliktien syntymistä tai vanhojen konfliktien uusiutumista. Seminaarilla juhlittiin Demo ry:n viisivuotista taivalta suomalaisten puolueiden demokratiatukijärjestönä.

“Demokratiatuki on kustannustehokkain konfliktinehkäisymuoto”

“Demokratiatuki on parasta mahdollista konfliktinehkäisyä,” toisti seminaarin avauspuheenvuorosta vastannut kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen. Salolainen painotti myös kokonaisvaltaisen näkemyksen tärkeyttä Suomen kehityspolitiikassa. “Demon ohjelmat Nepalissa, Tansaniassa ja Ghanassa vahvistavat ensiluokkaisesti suomalaista lisäarvoa.” Salolainen kiitteli Demon toimintaa.

Ulkoministeriön tervehdyksen välittänyt ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston yksikön päällikkö Okko-Pekka Salmimies kehui Demon toiminnan korkealuokkaisuutta ja monipuoluelähestymistapaa demokratiatukeen: “Demon toimintaperiaatteet konkretisoituvat ohjelmamaiden toiminnassa.”Demon ensimmäinen puheenjohtaja Mirja Ryynänen

Myös Demon ensimmäinen puheenjohtaja Mirja Ryynänen kiinnitti katseen Demon ohjelmamaiden toimintaan tasa-arvoisten poliittisten vaikuttamismahdollisuuksien rakentamisessa. Tarkemmin ohjelmia esittelivät Demon ohjelmakoordinaattori Johanna Poutanen ja ohjelmasuunnittelija Niklas Kaskeala.

“Onko kestävä yhteiskuntarauha mahdollista ilman demokratiaa?”Richard Lappin

Alustuksessaan demokratiatuen haasteista ja mahdollisuuksista konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa Richard Lappin Etyjin ihmisoikeus- ja demokratiatoimistosta painotti yhteiskuntarauhan, kehityksen ja demokratian keskinäistä erottamattomuutta. Lappin korosti ajattelumallia, jossa kehitystä edistetään demokratian avulla, ei että demokratisoitumista pitäisi edeltää joku tietty kehityksen aste. “Konfliktinjälkeiset yhteiskunnat on nähtävä sekä haasteena että mahdollisuutena demokratiatuelle.” Lappin summasi.Alina Rocha Menocal

“Kansalaisyhteiskunnan ja valtion sidosten vahvistaminen on elintärkeää vakaan yhteiskuntarauhan takaamiseksi”, Overseas Development Instituten tutkija Alina Rocha Menocal korosti alustuksessaan rauhanrakentamisesta. Avainroolissa näiden sidosten vahvistamisessa ovat nimenomaan poliittiset puolueet sekä puolueiden ja kansalaisyhteiskunnan välinen yhteistyö. “Sisäisen kapasiteetin lisäys, itsenäisyys, toiminnan läpinäkyvyys sekä kansainvälisen foorumin tarjoama mahdollisuus kokemusten vaihdolle.” Menocal luetteli kansainvälisen puolueille suunnatun demokratiatuen avulla saavutettavia etuja.

Demon monipuolueyhteistyön toimintamalli maailmanlaajuisesti liki ainutlaatuinen

Käytännön tason puolueiden väliseen dialogiin päästiin eduskuntapuolueiden edustajien paneelikeskustelussa rauhanrakennuksen poliittisista haasteista. Egyptin tuore kuohunta nousi useasti esille kun keskustelu eteni muun muassa Suomen rooliin rauhanrakentamisessa ja konfliktinehkäisyssä.Eduskuntapuolueiden edustajien paneeli

“Kansalaisjärjestöjen paikallinen tukeminen ja puolueiden yhteistyön vahvistaminen vakauden periaatteelle.” “Konfliktien tunnistaminen ja varoitusjärjestelmät.” “Köyhyyden poistaminen.” “Ruokaratkaisut.” “Yhteiskunnan ja hallinnon rakentaminen.” “Sitoutuneisuus toimintaan niin rauhanrakennuksessa kuin demokratiatuessa.” “Paikallisten lähtökohtien kunnioittaminen.” Vaikka puolueiden edustajien keinopakit eivät sisällöiltään ja painotuksiltaan täysin yhdenmukaisia olleetkaan, kaikki olivat yhtä mieltä suomalaisen osaamisen tarpeesta rauhanrakennuksessa ja demokratiatuessa. “Koska valistuneita itsevaltiaita on niin harvassa, on tyytyminen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon – eli demokratiaan,” keskustelussa veisteltiin.

Paneelin osanottajia olivat Nina Suomalainen (kok), Thomas Elfgren (rkp) Erkki Tuomioja (SDP), Esko-Juhani Tennilä (vas), Pekka Haavisto (vihr), Teuvo V. Riikonen (KD), Timo Kaunisto (kesk) ja Pekka Sinisalo (PS).Demon toiminnanjohtaja Sari Varpama piti maljapuheen

Maljan viisivuotiaalle Demolle nosti toiminnanjohtaja Sari Varpama. Maljapuheessaan Varpama korosti Demon toiminnan pitkäjänteisyyttä ja organisaation kansainvälisessäkin mittakaavassa liki ainutlaatuista olemusta. “Monipuolueyhteistyölle rakentuvan demokratiatukijärjestön toimintaperiaatteet ovat erittäin arvostettuja maailmanlaajuisesti.”

Viisi vuotta suomalaisten puolueiden demokratiatukea

Demo ry on vuonna 2006 perustettu suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö. Demo toimii demokratian edistämiseksi toteuttamalla ja tukemalla suomalaisten puolueiden ja kehitysmaiden poliittisten liikkeiden välisiä yhteistyöhankkeita.

Demolla on toimintaa tällä hetkellä kolmessa maassa. Tansaniassa ja Ghanassa vahvistetaan tasa-arvoa ja naisten poliittista osallistumista. Nepalissa keskiössä ovat nuorten poliittisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja yli puoluerajojen tapahtuvan rakentavan dialogin edistäminen sisällissodan runtelemassa maassa. Demo tarjoaa suomalaisille puoluetoimijoille mahdollisuuden ensikäden kokemuksiin kehitys- ja demokratiakysymyksissä.

Alina Rocha Menocalin PowerPoint-esitys pdf-muodossa

Richard Lappinin PowerPoint-esitys pdf-muodossa

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.