Hyppää sisältöön

Nepalilaiset opiskelijapoliitikot sopivat väkivallattomista opiskelijavaaleista

nepalilaiset_opiskelijapoliitikot_1

Kymmenen nepalilaisen opiskelijajärjestön johtajat kokoontuivat 10.-11. helmikuuta 2011 sopimaan yhteisistä ja rauhanomaisista pelisäännöistä kevään opiskelijavaaleja ajatellen.

Joka toinen vuosi pidettäviä julkisten yliopistojen opiskelijavaaleja pidetään yleisesti vandalismin ja väkivallan näyttämönä. Vuonna 2009 vaalikampanjan aikana tapettiin ainakin yksi opiskelija, useita loukkaantui ja yliopistorakennuksiin ja kohdistui huomattavaa ilkivaltaa. Ylioppilaskuntaa syytetään myös usein siitä, että järjestöt käyttävät sitä lähinnä emopuolueidensa intressien ajamiseen, sen sijaan, että ajaisivat opiskelijoiden asiaa.

Opiskelijajohtajat allekirjoittivat 11. helmikuuta yhteisen lausunnon, jossa he vakuuttavat, että ylioppilaskunnan Free Students Union (FSU) tulee vastaisuudessa olla kunnioittavampi, läpinäkyvämpi ja tehokkaampi ja työskennellä opiskelijoidensa edun puolesta. FSU:n toiminta ja toimintatavat tulee arvioida uudelleen. “Kampusten tulee olla terveen keskustelun arena, ei lihasten pullistelun paikka”, johtajat sanovat juuri aiempien erimielisyyksien ja väkivaltaisuuksien varjossa merkittävänä pidetyssä lausunnossaan. “Tämä on meidän yhteinen päätöksemme tehdä kampuksista ilkivallasta ja väkivallasta vapaita alueita”, totesi suurimman opiskelijaryhmän eli All Nepal National Free Students Union ANNFSU:n johtaja Madhav Dhungel. “Huhtikuulle suunnitellut vaalit tulee toteuttaa kunniottavalla tavalla, ilman pelon ja väkivallan ilmapiiriä.”

Osoittaakseen sitoutumisensa opiskelija- ja nuorisopoliitikkojen yhteisessä platformissa syntyneelle aloitteelle, opiskelijajärjestöjen johtajat kokoontuivat kahdeksi päiväksi työstämään yhteistä sopimusta. Kokoukseen kutsuttiin myös median edustajia ja tuloksista tiedotettiin heti yhteisen sopimuksen teon jälkeen lehdistötilaisuudessa. Helposti yhteisymmärrys ei kuitenkaan syntynyt. “Opiskelijoiden tulee voida olla äänekkäitä ajaessaan asiaansa, joskus tämä saattaa merkitä myös muita kuin pehmeitä strategioita” sanoi Bhaskar Kafle All Nepal National Free Students Union – Marxist Leninist (Fifth) järjestöstä. Useat muut johtajat yhtyivät Kaflen mielipiteeseen, mutta puoleen yöhön asti jatkuneiden keskustelujen päätteeksi johtajat pääsivät lopulta sopuun yhteisestä lausunnosta ja sen sanamuodoista. Johtajat myös sitoutuivat arvioimaan yhteisen sopimuksen toteuttamista tulevaisuudessa ja korjaamaan käytöstään tarpeen vaatiessa.

nepalilaiset_opiskelijapoliitikot_2

Ideologisista eroistaan huolimatta opiskelijajärjestöjen yhteisenä huolenaiheena on noussut esiin erityisesti opetuksen yksityistäminen Nepalissa ja hyvien opettajien katoaminen yksityisyliopistoihin parempien palkkojen perään. Myös laatuopetuksen takaaminen julkisissa yliopistoissa vaikuttaa olevan puoluerajat ylittävä tavoite. Yksityisyliopistoissa opiskelijapolitiikka on kiellettyä ja niissä ei vaaleja pidetä.

FSU-ylioppilaskunta perustettiin vuonna 1979. Opiskelijaliikkellä on ollut Nepalin lähihistoriassa merkittävä rooli. Esimerkiksi siitä lähteneen kansanliikkeen ansiosta kuningas Birendra lakkautti vuonna 1990 vuosikymmeniä vallalla olleen Panchayat-järjestelmän eli käytännössä kuninkaan yksinvallan, jota toteuttivat ylimpien hindukastien virkamiehet. Opiskelijaliikkeellä oli samoin merkittävä rooli toisen kansanliikkeen aikana vuonna 2006, jonka päätteeksi monarkia lakkautettiin 2008 ja Nepalista tuli tasavalta.

Muuttuneessa kontekstissa myös opiskelijaliikkeen tulee voida muuttua, totesivat opiskelijajohtajat tapaamisessaan. “Nykytilanteessa opiskelijapolitiikan pitää voida keskittyä opiskelijoiden aseman parantamiseen luovalla tavalla. Aiempia kansanliikkeenaikaisia väkivaltaisia toimintatapoja ei tätä asiaa ajettaessa tarvita” totesi Madhav Dhungel.

Opiskelijajohtajien kokous on osa nuoriso- ja opiskelijapolitikkojen yhteisen platformin työtä. Demo tukee platformin toimintaa.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.