Hyppää sisältöön

Nepalissa nuoret muistuttivat monipuoluedemokratian tärkeydestä kansallisena demokratiapäivänä

Reilut sata nepalilaista nuoriso- ja opiskelijapoliitikkoa eri puolueista kokoontui 24. huhtikuuta, Nepalin kansallisena demokratiapäivänä, parlamentin sisäänkäynnin eteen auringonlaskun aikaan.

Osallistujat kirjoittivat parlamentin eteen “eläköön demokratia” kynttilöin muistutukseksi nepalilaisille demokratian lujittamisen tärkeydestä sekä uuden perustuslain kirjoittamiselle asetetusta määräajasta, joka lähestyy kovaa vauhtia. “Täällä on uskomattoman hyvä ja innostunut tunnelma” sanoi Birendra Sharma, Nepal Students Union-järjestöstä yhtyessään “long live democracy, long live democracy”-lauluun.

Nepalin uuden perustuslain tulisi tämänhetkisen mandaatin mukaan olla valmis jo 28. toukokuuta, mutta sen oletetaan myöhästyvän myös tästä vuosi sitten asetetusta uudesta määräajasta. Luultavimmin mandaattia tullaan pidentämään ennen määräajan umpeutumista.

Demokratiapäivän vietto jatkui kynttilätempauksen jälkeen läheisessä kokoontumistilassa, jonne nuorten ja opiskelijoiden yhteispoliittinen foorumi (Joint Youth and Student’s Platform) oli pyytänyt mukaan demokratiaa taiteessaan käsitteleviä artisteja esiintymään ja alustamaan keskustelua demokratiasta.

Nepalissa nuoret muistuttivat monipuoluedemokratian tärkeydestä kansallisena demokratiapäivänä

Taiteilijoiden joukossa oli Rubin Gandarva, kaukaisesta Gorkhan piirikunnasta. Gandarva tuli tunnetuksi Nepalin toisen kansanliikkeen aikana vuonna 2006. Hän kiersi tuolloin, vain 12-vuotiaana, maassa laulaen demokratiasta ja tasa-arvosta ja tuli tunnetuksi “demokratialapsena”.

Mukana oli myös kaukolännestä kotoisin oleva Nand Krishna Joshi, joka laulaa kansanlauluja ihmisten arjesta, politiikasta ja suruista. Maan eteläosasta kotoisin olevat Abash Labh ja Bandana Mainali esiintyvät nepaliksi, maithiliksi ja bhojpuriksi. Lisäksi paikalle oli tullut koomikkoja ja runoilijoita tukemaan yli puoluerajojen vietettyä demokratiapäivää Nepalin nuoren demokratian tueksi.

Nuorten ja opiskelijoiden yhteispoliittinen foorumi kiinnitti aiemmin tänä vuonna, 17. helmikuuta, parlamentin eteen viestillä varustetun laskurin. Kello laskee aikaa alaspäin ja muistuttaa perustuslakia säätävän kokouksen jäsenille, että heidän uusi määräaikansa uuden perustuslain kirjoittamiselle menee umpeen pian. Kynttilätempaus tehtiin laskurin edessä ja se nostettiin esiin näkyvästi useassa nepalilaisessa mediassa seuraavana päivänä.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.