Tämän vuoden kuntavaalit olivat ensimmäiset valtakunnalliset vaalit, joissa olin ehdokkaana. Minua pyydettiin ehdokkaaksi, ja olin jo ehtinyt päättää, että jos kutsu käy, lähden mukaan. Viiden lapsen äitinä ja keskellä elämän monenlaisia ruuhkia en ehtinyt kovin paljon tehdä kampanjaa, mutta kokemus oli hauska ja opettava; sain hyvän syyn puhua politiikkaa ja ihmiset jopa oma-aloitteisesti tulivat keskustelemaan siitä kanssani, ja sain myös arvokasta kokemusta itseni mainostamisesta.
Ihmiset olivat pääosin hyvin kannustavia, jotkut tuttavat sanoivat äänestävänsä minua jo pelkästään kannatuksen vuoksi, tietämättä oikeastaan mitään poliittisista ajatuksistani. Sekin on demokratian kannalta hyvä asia, että ehdokkaaksi voi lähteä ihmisiä erilaisista elämäntilanteista ja erilaisilla kampanjoilla. Pieneksi hämmästyksekseni olen huomannut, että myös muiden puolueiden ehdokkaat ja aktiivit ovat tulleet kättelemään ja juttelemaan huomatessaan tai kuullessaan, että olen kuntavaaliehdokas tai aktiivinen politiikassa. Useimmat ehdokkaat haluavat verkostoitua yli puoluerajojen – onhan politiikan tekeminen yhteistyötä ja muiden vakuuttamista.
Vihaisia tai torjuvia reaktioita olen kohdannut aika vähän. Tietysti aina jollain on jotain sanomista puolueeni jostain poliitikosta tai ehdokkaasta. Tai sitten pääministeristä, valtionvarainministeristä, virkamiehistä, teiden aurauksesta, ihmisten pukeutumisesta, maailman ruokatilanteesta, ilmastonmuutoksesta… Kuulunee asiaan, että kampanjoidessa saa ja joutuu kuulemaan, mitkä asiat ihmisiä puhuttavat.
Globaalisti on etuoikeus, että voi asettua ehdolle, kampanjoida ja käydä äänestämässä ilman väkivallan uhkaa. Suomessa myös pienillä puolueilla on mahdollisuus vaikuttaa, vaikka suurimmat puolueet usein ajavatkin päätöksissä läpi omat kantansa. Ja silti: täälläkin politiikassa sekä pinnan alla että julkisuudessa ovat usein hallitsevina asioina “hyvä veli” ja “hämärä peli”.
Vierailin Keniassa vuonna 2008-2009, vuosi edellisten parlamentti- ja presidentinvaalien ja niitä seuranneiden levottomuuksien jälkeen. Levottomuudet olivat laantuneet, mutta ilmapiiri oli pettynyt ja jännittynyt. Suurin osa presidentti Daniel arap Moin kauden jälkeen virinneestä toiveikkuudesta oli poissa ja etniset jännitteet olivat lisääntyneet. Levottomuuksissa arvioidaan kuolleen jopa 1500 ihmisen, mukaan lukien kansanedustajia ja muita valtakunnan- ja paikallistason poliitikkoja.
Monien kenialaisten tuttujeni asuinalueita ja ihmisten yritystoimintaa oli tuhottu ja levottomuudet olivat ajaneet ihmisiä kodeistaan ja kotiseuduiltaan. Taloudelliset vaikutukset erityisesti köyhien elämään olivat huomattavia. Korruptoitunut politiikka ja epärehelliset vaalit olivat paloöljyä ja kärjistivät etniset jännitteet konflikteiksi, jotka aiheuttivat kuolonuhreja sekä inhimillisiä ja taloudellisia tappioita. Maahan kuitenkin saatiin koalitiohallitus ja vuonna 2010 uusi perustuslaki. Pahimmillaan poliittinen kriisi voi siis johtaa vakaviin inhimillisiin ja taloudellisiin kriiseihin ja levottomuuksiin. Nyt maassa odotetaan jännittyneenä ensi maaliskuun vaaleja. Kenian uusi perustuslaki rajaa presidentin valtakaudet kahteen, joten nykyinen presidentti Mwai Kibaki ei voi enää asettua ehdolle. Mahdollisten sisäisten levottomuuksien lisäksi spekuloidaan sitä, mikä seurauksia Kenian iskuilla Somalian islamistista kapinaliikettä al Shabaabia vastaan on; miten iskut vaikuttavat vaalitulokseen ja tekeekö al Shabaab terrori-iskuja vaalien yhteydessä. Poliittiset jännitteet Keniassa ovat olleet pohjimmiltaan etnisiä, nyt al Shabaabin terroristiuhka on tuonut niihin ulkopoliittisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia.
Kuntavaalien alla Demon vieraina Suomessa kävi Tunisian politiikkakoulun oppilaita. Juttelin heidän kanssaan pienen hetken poliittisesta aktivismista Suomessa ja Tunisiassa. Tunisialaiset vieraat kertoivat, että Arabikevään jälkeen maahan perustettiin satoja puolueita. Mielenkiintoinen ja kansannousuille tyypillinen piirre: Arabikevään tapahtumat yhdistivät ihmisiä ja myös maita toisiinsa, ja sen jälkeen aktivismi jakautui ja kanavoitui lukuisiin kilpaileviin puolueisiin. Minua ja tunisialaisia nuoria poliitikkoja taas yhdistää hyvin erilaisista taustoista huolimatta kiinnostus poliittiseen vaikuttamiseen.
Politiikka yhdistää ja erottaa kaupungissa, maan sisällä ja yli maiden rajojen.
————————-
Hanna-Kaisa Simojoki
Kirjoittaja on Demon hallituksen jäsen, kehitysmaatutkimuksen/yhteiskuntapolitiikan tohtorikoulutettava ja oli Kristillisdemokraattien ehdokas kuntavaaleissa 2012.