Hyppää sisältöön

Myanmar

Lautapeliä muistuttava tehtävä pöydällä, jonka ympärillä istuu ihmisiä niin, että heitä ei tunnista

Demo Finland Myanmarissa

Yhteistyö alkoi vuonna 2014.
Kumppani: Netherlands Institute for Multiparty Democracy (NIMD)

NIMD:n ja Demo Finlandin ohjelman tavoitteena on vahvistaa muutoksentekijöinä toimivien naisten, nuorten ja etnisten johtajien poliittista ymmärrystä ja taitoja, jotta he voivat vaikuttaa toimivan demokraattisen yhteiskunnan edistämiseksi. Ohjelmassa järjestetään demokratiakoulutusta, jonka sisällöt keskittyvät politiikan teoriaan, dialogiin, sukupuolten tasa-arvoon ja politiikan parhaisiin käytäntöihin. Koulutusta demokratiasta tarjotaan myös MyDemocracy School -sovelluksen kautta. Sovelluksen ansiosta tietoja ja taitoja demokraattisiin prosesseihin osallistumisesta voi kerryttää missä tahansa ja milloin tahansa. Lisäksi ohjelmassa tuetaan demokraattisten toimijoiden osaamista ja dialogiprosesseja paikallisella ja alueellisella tasolla.

Demo Finland ja NIMD toteuttivat demokratiakoulutusta ja tukivat puolueiden välistä yhteistyötä Myanmarissa vuosina 2014–2021. Helmikuussa 2021 tapahtuneen sotilasvallankaappauksen jälkeen toiminta keskeytettiin, kunnes löydettiin uusia keinoja tukea Myanmarin demokraattisia toimijoita. Vuoden 2022 aikana koulutukset käynnistettiin uudelleen verkossa sekä maan ulkopuolella. Myanmar on ollut kriisissä sotilasvallankaappauksesta lähtien, ja demokraattisten arvojen ja taitojen säilyttäminen paikallisella ja alueellisella tasolla on tärkeämpää kuin koskaan, jotta maalla voi olla demokraattisempi tulevaisuus.

Työmme tuloksia

  • Vuosina 2014–2021 toiminut Myanmarin politiikkakoulu oli maan ensimmäinen puoluerajat ylittävä laaja koulutusohjelma osavaltio- ja aluetasolla. 
  • Ohjelmassa on koulutettu yli 1200 poliitikkoa ja kansalaisyhteiskunnan toimijaa.
  • Yli 70 % ohjelmaan osallistuneista puolueista on ottanut askeleita tasa-arvon edistämiseksi puolueissa.
  • Demokratiakoulutuksiin osallistuneet poliittiset toimijat ovat saaneet uutta motivaatiota jatkaa poliittisten ratkaisujen ja vuoropuhelun etsimistä oman osavaltionsa tai alueensa ongelmien tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi.
  • MyDemocracy School -sovelluksella on 1200 käyttäjää, ja sen keskustelufoorumia käytetään aktiivisesti. Se on osoittautunut oppimisvälineeksi, jolla on laajempikin ulottuvuus, koska sen käyttäjät jakavat saamaansa tietoa verkostoissaan. 
  • Koulutuksilla on ollut merkittäviä kerrannaisvaikutuksia: Useat koulutetuista naisista ovat vieneet oppeja eteenpäin omissa verkostoissaan sekä osana osavaltiotason muotoutumassa olevia itsehallintorakenteita. Esimerkiksi yksi koulutetuista naisista on perustanut osavaltiossaan nuorille kolmen kuukauden koulutuksen, jonka aiheina on hyvä hallinto, oikeusvaltio, politiikka, johtajuus ja siirtymäkauden oikeus.
  • Ohjelman työn seurauksena naisten oikeuksien sopimuksen artiklat linkitettiin yhdessä osavaltiossa tiiviimmin osaksi osavaltion perustuslakiluonnosta.

Taustaa Myanmarista 

Etnisesti hyvin hajanainen Myanmar oli ottanut askelia kohti siviilihallintoa vuoden 2011 jälkeen, jolloin noin viisikymmentä vuotta vallassa ollut sotilasjuntta lakkautettiin. Marraskuussa 2015 maassa järjestettiin ensimmäiset suhteellisen vapaat yleisvaalit. Myös vuoden 2020 vaalit järjestettiin kotimaisten ja kansainvälisten vaalitarkkailijoiden mukaan pääosin puhtaasti. Perustuslaki takasi neljäsosan parlamenttipaikoista kuitenkin edelleen Myanmarin armeijalle, joten monet monipuoluedemokratiaan liittyvät uudistukset olivat vaikeita toteuttaa. Armeija kaappasi vallan helmikuussa 2021, mistä lähtien maassa on ollut käynnissä laaja sisällissota.

Demokratian tila Myanmarissa
  • V-Demin demokratiamittauksessa sijalla 177/179.
  • Luokiteltu V-Demin demokratiamittauksessa suljetuksi autokratiaksi.
  • Viimeisimmät parlamenttivaalit: 2020
  • Naisia parlamentissa: parlamentti ei ole toiminnassa.
  • Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointi: Myanmar ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut sopimusta.
  • Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ratifiointi: 1997
  • Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointi: 2011
  • Lisää tietoa demokratian tilasta Myanmarissa: https://www.idea.int/democracytracker/country/myanmar

*Suljetussa autokratiassa ei ole monipuoluevaaleja eivätkä demokratian perustekijät, kuten sananvapaus, yhdistymisvapaus sekä vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit, toteudu lainkaan.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.