World Economic Forumin mukaan sukupuolten välisen tasa-arvon kasvaessa yhteiskunnat vaurastuvat ja tulevat turvallisemmiksi. Globaalisti äärimmäinen köyhyys on edelleen sukupuolittunutta: 122 naista suhteessa 100 mieheen elää äärimmäisessä köyhyydessä. Naisiin suunnattu raha ohjautuu lasten koulutukseen ja terveyteen eli kehitykseen.

Globaalilla tasolla tasa-arvotyö on siis mitä parhainta kehitysyhteistyötä. Näin on myös demokratian edistämisen suhteen. Siksi kaikkien maiden yhteisissä kestävän kehityksen tavoitteissa tavoitellaan vuonna 2030 naisten täysimääräistä ja tehokasta osallistumista päätöksentekoon sekä yhtäläisiä mahdollisuuksia johtaa kaikkia päätöksenteon tasoja politiikassa, taloudessa ja yhteiskunnassa. Tässä on vielä paljon työtä tehtävänä: naisten edustus kansallisissa parlamenteissa vaihtelee nollasta 61,3 prosenttiin keskiarvon ollessa 24,2 prosenttia. Kasvua on toki ollut vuoden 2010 19 prosentista.

EU on maailman suurin kehitysyhteistyön rahoittaja noin 74 miljardilla eurolla, joten on paljon merkitystä, millaista tasa-arvotyötä se maailmalla tekee. EU:ssa tasa-arvotyö on lähtenyt työn samapalkkaisuuskysymyksistä jo sen perustamisen yhteydessä, mutta sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen eteni nimenomaan ulkosuhdesektorilla ja erityisesti kehitysyhteistyössä ennen EU:n sisäistä politiikkaa. Myös uusi kehityspoliittinen konsensus toteaa, että tasa-arvon on oltava kaikessa toiminnassa johtotähtenä.

Toisaalta EU:ta on kritisoitu siitä, että tasa-arvon edistäminen näyttää toimivan hyvin paperilla, mutta ei käytännössä. Esimerkiksi ulkosuhteiden tasa-arvotyötä ohjaavia tasa-arvotoimintaohjelmia (Gender Action Plan I (2010-2015) ja GAP II (2016-2020), jotka vaativat valtavirtaistamaan, tekemään suoria tasa-arvotoimia ja käymään muiden maiden kanssa vuoropuhelua tasa-arvon edistämisestä, on kritisoitu useista näkökulmista. Sekä toimeenpanossa, johtajuudessa, kansalaisyhteiskunnan kuulemisessa että rahoituksen määrässä on nähty puutteita. Lisäksi kaupan ja turvallisuuden kaltaiset tärkeät ulkopolitiikan alat eivät ole olleet tarpeeksi mukana toimeenpanossa. 85 % uusista ohjelmista tulisi edistää suoraan tai välillisesti tasa-arvoa vuonna 2020, mutta tätä ei tulla näillä näkymin saavuttamaan.

Taustalla voi myös olla se, että sukupuolten välinen tasa-arvotyö on joutunut viime vuosina todelliseen vastatuuleen sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Asioista on hyvin vaikea päästä yksimielisyyteen neuvostossa. Itse todistin sen työskennellessäni Euroopan parlamentissa erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien (SRHR) kohdalla. Esimerkiksi GAP II:n neuvotteluissa vuonna 2015 abortin vastustajat nostivat päätään ja saivat heikennettyä parlamentin kantaa ensi kertaa vuosiin. Tämä liike on vain vahvistunut sekä linkittynyt äärioikeiston kasvuun.

Tasa-arvopolitiikan vastatuuli on ollut sen verran vahvaa, että on jopa puhuttu, kannattaako enää edes neuvotella uutta ulkopolitiikan tasa-arvo-ohjelmaa GAP III:a, koska nykyinen ohjelma näyttääkin edistykselliseltä ja tuloksekkaalta. Ja koska raha lopulta ratkaisee, monet ovat olleet huolissaan EU:n rahoituskehysneuvotteluissa tasa-arvoon kohdistuvan rahoituksen tulevaisuudesta. 85 prosentin tavoite näyttäisi kuitenkin tulevan mukaan, mutta vääntöä käydään sen sitovuudesta ja siitä, kuinka suuri osa rahasta pitäisi mennä suoraan tasa-arvon edistämiseen. Kansalaisjärjestöt ovat ajaneet 20 prosenttia, mutta tästä tullaan jäämään kauas.

Toisaalta ilmassa on toisenlaistakin optimistista tunnelmaa. Neuvosto laati juuri vahvat, esimerkiksi SRHR-kysymyksiä tukevat päätelmät GAP:n toimeenpanosta. Niissä sitoudutaan evaluoimaan nykyinen ohjelma ja sen pohjalta tekemään uusi. Monet toimijat uskovat nyt, että uusi, vahvempi ulkosuhteiden tasa-arvo-ohjelma GAP III kannattaa tehdä. Ehkä uusi Euroopan parlamentti onkin aiempaa edistyksellisempi näissä kysymyksissä. Uusi ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell ei olekaan enää nainen (mikä ei tosin tietenkään estä edistämästä tasa-arvoa), toisin kuin Catherine Ashton ja Federica Mogherini, jotka pitivät esillä tasa-arvoa ulkosuhteissa. Toisaalta komission johdossa on ensi kertaa nainen, Ursula von der Leyen, joka on halunnut komissaarien edustavan tasavertaisesti molempia sukupuolia.

Voisiko tasa-arvopolitiikalle alkaa uusi aika? Tätä, kuten muutenkin kehityspolitiikkaa, tosin vaikeuttaa myös se, että maahanmuutto- ja turvallisuustavoitteet valtaavat alaa ja rahaa kehitykseen oikeasti vaikuttavalta koulutukseen, terveyteen ja tasa-arvoon tähtäävältä työltä. Ja toisaalta tasa-arvo ei etene ilman maiden omistajuutta. Vastatuulta ei todellakaan ole ollut vain Euroopassa. On laskettu, että nykyisellä vauhdilla sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseen menee 108 vuotta!

Kaiken kaikkiaan myös naisten osallistumista tukevalla Demolla riittää tässä tilanteessa paljon tärkeää työtä. On ollut kunnia toimia Demon hallituksessa viimeiset neljä vuotta ja nähdä, kuinka järjestön asema on tänä aikana vihdoin vakiinnutettu ja tunnustettu, ja toiminta on laajentunut. Hyvillä mielin voin siis jättää hallituspaikan seuraavalle. Luotan, että Demon toimijat tulevat tulevaisuudessakin antamaan oman tärkeän panoksensa vuoden 2030 sukupuolten tasavertaisen poliittisen osallistumisen tavoitteen toteuttamisessa.

Laura Nordström
Vihreät
Väitöskirjatutkija
Demon hallituksen jäsen

*Demo julkaisee sivuillaan säännöllisesti yhden jäsenpuolueensa edustajan kolumnin. Kolumnissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demon näkemyksiä.